torstai 20. elokuuta 2015

OPINNÄYTETYÖ: Hopeinen helistin ja rasia



Esittelen tässä hopeasepänalan artesaanitutkintoni opinnäytetyön. Tein hopeasta kaksi esinettä: helistimen ja sille tarkoitetun säilytysrasian. Pääasialliset työmenetelmät olivat levytekniikka, prässäys ja skrymppaus.

HELISTIN



Pallo-osa muodostuu kahdesta sisäkkäisestä pallosta: sisempi osa on alpakkaa ja ulompi osa 925 ‰ hopeaa. Valmistin pallon samalla tavalla kuin perusbolan, mutta alapintaan tuli skrympattu pinta. Kultasepänalan Wikistä löytyy näppärä tiivistelmä skrymppaamisesta (englanniksi reticulation).

Suoran levyn skrymppaaminen oli suhteellisen helppoa, mutta kupera puoliapallo aiheutti jo enemmän haastetta. Alla muutamia kokeiluja. Puolipalloa skrympatessa auttaa, jos kupolin alle laittaa pienen veistellyn skamolexpalan tukemaan ja auttamaan lämmön tasaisessa jakaantumisessa.

Kokeilu 925 ‰ hopealevyllä.
Kokeiluja puolipalloilla.

Skrymppaaminen muuttaa väkisinkin puolipallon muotoa jonkin verran, koska materiaali elää. Muotoa pystyi korjaamaan jälkeenpäin pallopunsselin ja nahkavasaran avulla.

Nahkavasara on tarpeeksi hellävarainen työkalu, joka ei vahingoita
skrympatessa syntyneitä harjanteita ja muita muotoja.
Puolikkaat juotetaan yhteen. Päällä ilma-aukko, joka toimii myös
"sovitereikänä" myöhemmin.

Helistimen varsi muodostui kolmesta osasta: tarttumarengas, välikappale ja lyhyt varsi. Kaikki osat on tehty vetämällä ensin paksua hopeatankoa vetosiivun avulla ohuemmaksi ja sitten muotoilemalla käsin viilalla.

Kaltaiseni pipertäjä tykkää myös tehdä osiin tuollaisia pieniä
"sovitteita" langan avulla. Niiden avulla osat on näppärää
kohdistaa toisiaan vasten ja juotoskin on lujempi.

Lopuksi kaikki kolme osaa juotetaan yhteen.



RASIA



Rasian työstäminen lähti liikkeelle levyaihiosta, jonka päät juotettiin yhteen.



Muotoilin aihion ensin pyöreäksi, sen jälkeen painoin sen käsin alustavasti ovaalin muotoon. Jatkoin oikean kaarilinjan hakemista käyttäen hyväkseni soikeaa rannekorualasinta. 



Muotoilussa käytin muovivasaraa, joten pintaan ei tullut suurempia lommoja ja pystyin siirtymään pian silitysvasarointiin hopeasepänvasaralla. Kun pinta oli viilaamista vaille, leikkasin korkeuden suurin piirtein sopivaksi.

Seuraavaksi aloin valmistaa rasian pohjaa ja kantta. Halusin kokeiluluontoisesti tehdä nämä kaksi osaa ison heittoprässin avulla (testasin ideaa ensin messingin avulla). Rasiaa valmistettaessa pohja- ja kansilevyä lyödään normaalistikin hieman kuperaan muotoon, sillä lämmitettäessä varsinkin hopea elää voimakkaasti. Mikäli pohjaa ja kantta juotettaisiin kiinni täysin suorina levyinä, olisi lopputulos muljuileva ja pingottunut. Ajatuksenani oli kokeilla kuperan/koveran pinnanmuodon aikaan saamista prässillä pakottamalla. Heittoprässiä varten tarvitsin muotin, eli sahasin plexilevyyn ovaalin muotoisen reiän, joka oli ympärykseltään hieman suurempi kuin hopearasian ympärys.



Ennen prässiä löin pohja- ja kansilevyihin leimat, kumpaankin omansa. Seuraavaksi kiinnitin hopealevyn pienillä teipinpalasilla kiinni pleximuottiin ja sitten rakensin niistä, kumimatosta ja alasinlevyistä ”voileivän” isoon heittoprässiin .Kone puristi hopealevyn plexissä olleen ovaalin muotoon.




Tavoittelemani kohouman hopean pinnassa ei tarvinnut olla korkea, mutta jouduin hehkuttamaan hopealevyt ja toistamaan prässäyksen useita kertoja ennen kuin sain aikaan tyydyttävän lopputuloksen. Heittoprässillä aikaansaatu kohouma ei ollut pintamuodoltaan aivan tasainen joka puolelta, joten hehkutin sitä rasia-aihion päällä useampia kertoja saadakseni sen muotoutumaan reunoiltaan oikein.

Tämän jälkeen siirryin tekemään pohjalle ja kansilevylle pintakäsittelyä sisäosiin, koska niitä ei pääsisi enää kunnolla käsittelemään sen jälkeen, kun ne on saatu juotettua paikoilleen. Onneksi olin alunperinkin ollut levyjen kanssa varovainen, eikä kannen koveralle ja pohjan kuperalle puolelle ollut tullut työstämisen aikana mitään suurempia jälkiä. Ainoastaan kannen koveralla puolella oli edelleen havaittavissa pientä epätasaisuutta leimojen ympärillä (jotka olin lyönyt ennen prässikäsittelyä), joten hioin niitä pois veden ja savikiven avulla.


Ensin juotin pohjalevyn paikoilleen, leimat jäivät ulkopuolelle.


Tämän jälkeen tarkastin rasian korkeuden ja yläreunan tasaisuuden oikeiksi. Vedin merkkiviivan kohtaan, josta sahaisin kannen yläosan erilleen ja sahasin sen kohdalle alustavasti kevyen uran. Sahasin tämän uran kahdesta kohdasta hieman auki, jotta kuumalle ilmalle jäisi poistumisreitit alkaessani juottaa kansiosaa.


Kantta juottaessani asetin rasian aluksi niin, että kansiosa oli alaspäin juotosalustaa vasten. Yhteen kohtaan jäi kuitenkin ensimmäisen juotosyrityksen jälkeen rako, joten rasia käännettiin ympäri (kansipuoli ylöspäin) ja lämmitettiin liekillä uudelleen. Tällä kertaa kansilevyn oma paino auttoi levynpintaa painumaan alaspäin (hieman pihdeillä auttaen) ja sauma  meni umpeen. Juotettuani kannen paikoilleen leikkasin siitä ylimääräisen reunamateriaalin pois ja sahasin koko kansiosan irti rasian alaosasta.

Kannen leimat jäivät sisäpuolelle.

 Siistin ylä- ja alaosat viilan avulla ja aloin muotoilla rasian sisäsarjaa.

Sisäsarjan muotoileminen tapahtui samalla kaavalla, kuin rasian seinän muotoilu alussa. Juotin ensin levysoiron päistään kiinni renkaaksi, jonka muotoilin muovivasaraa ja erilaisia alasimia hyödyntäen soikeaksi.
Sisäsarjan sain rasian muotoa paremmin myötäileväksi hehkuttamalla sitä rasian sisällä. Jouduin myös hieman venyttämään sarjaa takomalla, koska mitoitin sen alun perin hieman liian lyhyeksi. Venyttäessäni sarjaa alasinvasaralla löin sitä keskikohdan sijaan hieman liikaa sivuille, jolloin sarjan muoto oli lopulta hieman levenevä. Alareunasta se oli tiukka ja pysyi hienosti paikoillaan rasiassa, mutta ylöspäin se väljeni hieman. Päätin kuitenkin kokeilla sen paikoilleen juottamista ja onnistuin siinä kohtalaisesti. Juotin sen ensin ilman klipsejä, jotka puristavat sarjaa tiukemmin rasian reunoja vasten, koska halusin nähdä auttaako juote paikkaaman sarjan pientä väljyyttä. Sain huomata, että yhteen kohtaan rasian seinämän ja sarjan väliin jäi turhan suuri rako, joten painoin siihen kohtaan rautaklipsit ja sain aukon siististi umpeen.



Lopuksi filssasin rasian siistille pinnalle odottamaan kiillottamista.


KANSIKORISTE


Rasian kannen päälle suunnittelemani sielulinnun hahmo toteutettiin valutyönä. Aikaa säästääkseni käytin muottina vanhaa muovista lelufiguuria, jonka kiinnitin valukuuseen sellaisenaan.

Valukanavien rakentelua.
Hopean sulatusta.
Onnistunut valutyö.
Valupuusta irroitettuna ja hapotettuna.
Sahattuani valukanavat pois aloin siistiä korpin pintaa hyödyntäen erilaisia mikromoottorinteriä ja jyrsimiä. Siistittävää olikin yllättävän paljon, vaikka hopean valu oli onnistunut hyvin. Linnussa oli jonkin verran purseita ja sen reunukset täytyi siistiä terävistä kulmauksista. Jyrsinten jälkeen hioin pintoja sileämmiksi filssipaperin avulla.


Valmistin hopeatangosta pyöreän ympyrän, josta leikkasin sopivan kokoisen palan korpin istuma-alustaksi rasian kannen päälle. Koversin myös korpin jalkoja alhaaltapäin, jotta se juottamisen aikana istuisi paremmin oksansa päälle.



Juotettuani korpin paikoilleen porasin istuinoksan kumpaankin päähän palloporalla reiät, joihin sulatin helpointa mahdollista juotetta. Sitten viilasin päät tasaisiksi. Tämä menetelmä auttaa saamaan aikaan siistimmän juotossauman, kun juote leviää tasaisesti suoraan saumaan reiän sisältä.


Asettelin korpin hyvin kiilotetun rasian kannelle pintilangan avulla (karhensin juotoskohtia hieman filssipaperilla) ja juotin sen paikoilleen käyttäen helpointa mahdollista juotetta.


Juottaminen onnistui ja pääsin tekemään pinnoille loppukäsittelyä. Pintilanka ei jättänyt onneksi kovin pahoja jälkiä, joten filssaus riitti. Viimeistelin pinnat kiiltäviksi erilaisia laikkoja ja kiilotusliinaa käyttäen.




Rasian sisäosan mattasin hohkakivijauheesta ja vedestä sekoitetulla tahnalla.


Viimeisenä oli vuorossa rasian ja helistimen hopeointi.



Sitten opinnäytetyö olikin valmis.




maanantai 16. kesäkuuta 2014

Työssäoppimassa osa 2

Toinen työssäoppimiseni tapahtui tutussa paikassa Fiskarsin ruukilla. Tällä kertaa näyttötyöni oli "raskausajan koru" eli bola. Bolaa käytetään usein pitkässä nyörissä niin, että se yltää vatsan päälle ja vauva kuulee helinän äänen vatsaan. Tarkoituksena on, että synnyttyään vauva tunnistaa helinän ja tuttu ääni tuo turvallisuuden tunteen. Bolasta kuulee puhuttavan myös nimillä helistinpallo tai komsiopallo. Komsiopallo on kuitenkin eri asia:
Komsio on perinteinen saamelaisten käyttämä lapsen kantokoppa. Tällaiseen kantokoppaan laitettiin usein roikkumaan hopeasta tehty pallo, jossa on heliseviä renkaita pariton määrä. Komsiopallon tarkoituksena on ollut suojella lasta maahisilta ja pahantahtoisilta hengiltä ja toimia muutenkin onnenamulettina.

Mutta takaisin valmistamaani bolaan:

Valmistusmateriaalina olivat 925-hopea ja alpakka. Alpakkaa käytetään tämän tyyppisessä työssä, koska sitä syntyy erityisen kirkas ääni. Aluksi leikkasin sekä hopeasta että alpakasta kaksi samankokoista ympyrää (yhteensä siis 4 kpl). Ympyrät lyötiin juustoalasimen ja pallopunsseleiden avulla puolipalloiksi. Näistä puolipalloista tulee muodostumaan kaksi hieman erikokoista onttoa palloa.




Viilasin hopeapuolipallojen reunalinjat tasaiseksi ja asetin alpakkapuolikkaat sisäkkäin hopeisten kanssa. Hopean reunalinjan avulla pystyin mitoittamaan linjan, jonka mukaan porasin alpakkaan pieniä reikiä ja sahasin soitinkielet.


Juotin hopea- ja alpakkapuolikkaat yhteen, sitten tasasin reunat.



Porasin toisen puolipallon päälle pienen ilmareijän, joka helpottaa juottamista. Pallonpuolikkaiden sisään asetin pienen teräskappaleen ja juotin puolipallot yhteen kokonaiseksi palloksi (halkaisija 17 mm).


Pallon päälle tein vielä pienen koristelaatan ja peitin ilmareijän kiinnityskoukulla. Näiden juotosten jälkeen vielä pintojen siistiminen ja pintakäsittely, joiden jälkeen pallo oli valmis asiakkaalle luovutettavaksi. Olin itse ihan tyytyväinen lopputulokseen, sillä joskus tällaisen soittomekanismin teossa menee jokin pieleen eikä ääntä kuulukaan. Tämän pallon sisältä kuitenkin kantautui kaunis helinä.





keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Klassikko osa 2: Työn toteuttaminen

Lapinkousa tehtiin 925-levyhopeasta.

KUPPI

Aluksi leikattiin 1mm paksuisesta levystä sopivan kokoinen alkuaihio, jonka halkaisija on suunnitellun kousan kupin halkaisija + korkeus, eli tässä tapauksessa 15 cm (käytettäessä venytys/supistamistekniikkaa voi alkuaihio olla myös hieman pienempi, koska hopea kuitenkin venyy työstettäessä). Tästä ympyränmuotoisesta levystä leikataan ylimääräinen aine pois ja sen terävät reunat hiotaan nauhahiomakoneella ja viilalla.


Aihion reunoja lähdettiin nostamaan ylöspäin lyömällä sitä pallopäävasaralla puualustan päällä, jossa on kuoppa. Lyöminen alkaa reunoilta ja etenee kohti keskiosaa. Mahdolliset rypyt ja alkavat taittumiset oikaistaan heti, sillä levy ei saa taittua itsensä päälle.

Lyöntejä ei tähdätä aivan reunaan, sillä se kovettaa ja haurastuttaa sen (repeämisrski).
Lisäksi reunan hakkaaminen voi jättää jälkiä vasaraan, josta jäljet siirtyvät
metalliin, kun takomista jatketaan.

Joka kerta kun kuppi on käyty vasaran kanssa läpi on muistettava hehkuttaminen. Hehkuttamisen, eli metallin hehkuvaksi kuumentamisen tarkoitus oli siis pehmentää metalli jälleen helpommin työstettäväksi, sillä takominen kovettaa sen. Hehkuttamisen jälkeen aihio jäähdytetään ja käytetään aina keitosvedessä (noin 10% laimennettua rikkihappoa) metallin pintaan muodostuneen oksidikerroksen poistamiseksi. Keitosveden jälkeen aihio vielä huuhdellaan ja puhdistetaan kratsiharjalla (messinkiharja). Kratsiharjalla puhdistaminen jokaisen keitoskerran jälkeen ei tosin vielä takomisvaiheessa ole välttämätöntä.

Kratsiharja

Seuraavaksi lähdin venyttämään ja muotoilemaan aihion reunoja takomalla sitä kahden eri alasimen päällä. Alla olevan kuvan alasinta käytin pääasiassa venyttäessäni ja supistaessani aihiota.


Kupolialasimen muoto taas oli aikalailla sama kuin se muoto, jota kupille hain: 


Halutun korkeuden (noin 6 cm) saavutettuani vaihdoin pehmeämpään muovivasaraan: Muovivasaralla löin pintaa tarkemmin lopulliseen muotoonsa ja sain näin tasoitettua ylimääräiset muhkurat pois.


Muovivasaran jälkeen otin oman silotusvarasani ja kevyesti naputtelemalla siloitin kupin pinnasta viimeisetkin takomisesta syntyneet kuhmut ja kuopat.

Sisäpinnassa takomisen jälki saa näkyä. Kuvassa olevat työkalut: kupin takana
silotusvasara ja kupolialasin.

Muotoa verrataan jatkuvasti takomisen edestessä sabluunaan.

Silotusvasaroinnin jälkeen kuppi oli valmis pintakäsittelyyn. Ensin kävin pinnan läpi viilan kanssa ja siirryin joka kierroksen jälkeen hienompaan karkeuteen. Viilaussuunta vaihtuu aina kierroksen jälkeen edellisen kanssa ristikkäin meneväksi.

Karkeapintainen filssikapula.

Filssauksen jälkeen kuppia käytettiin mutakuopassa (pintaan hierotaan hohkakivihiekan ja öljyn muodostamaa mutaa ja hiotaan kumilaikan avulla). Tämän jälkeen pystyin jo leikkaamaan korkeudesta ylimääräisen korkeuden pois: Istutin kupin muovailuvahan päälle ja alapuolella olevan kuvan mukaisesti merkitsin oikean leikkauskorkeuden pöytämällisen työntömitan kärjen avulla (kuppia pyörittämällä).



ULKOSARJA

Ulkosarjaa(ja jalkaa) varten leikkasin paperiset mallit, joiden avulla mittasin, kuinka pitkän pätkän hopealevyä tarvitsen.


Ulkosarja tehtiin 0,8mm vahvuisesta levystä. Juotin alla olevan kuvan mukaisen levynkaistaleen päät yhteen Rasmussenin lankajuotteella nro 5. 


Muotoilin sarjaa "kartiomaiseen" muotoon kupolipunsselin päällä muovivasaraa käyttäen. Tarkoitus on saada sarjan toinen sivu pidemmäksi ja toinen lyhyemmäksi, jotta se myötäilisi kuppiosan muotoa.

Kupolipunsselin päällä muotoilua ja sovittelua kupin päälle.

Sain muotoiltua sarjan aikalailla oikeanlaiseksi, mutta pientä eriparisuutta kupin kanssa jäi. Siispä opettajan avustuksella muotoilimme sarjaa hehkutuksen aikana painamalla sitä pihdeillä kuppia vasten (alla oleva kuva). Näin sarja saatiin istumaan lähes täydellisesti kupin pinnalle.

Hehkutettua sarjaa painettiin pihdeillä kupin päällä...
...jonka jälkeen se istui hyvin oikealle paikalleen.
Ulkosarjan kiillottamisen jälkeen jyrsin sen sisäpinnasta ainetta pois mikroporan avulla(kuvat alla). Taka-ajatuksena oli, että sarja imisi sisäänsä vähemmän juotetta kuppiosaan kiinnitettäessä. Myöhemmin sain huomata, että minun ei olisi kannattanut jyrsiä aivan niin paljon eikä niin yhtenäistä aluetta (innostuin hieman liikaa).

Jyrsin


JALKA

Myös kousan jalkaosa muodostuu kahdesta yhteenjuotetusta sarjasta, jotka on tehty 0,8mm paksuisesta levystä. Jalkaosankin halkaisijan sopivan mitan kokeilin ensin paperista leikatun kaistaleen avulla.

Ensin valmistin jalkaosan "varren" eli sarjan, jonka varassa kuppi tulee lepäämään. Käytin taas lankajuotetta nro 5 juottaessani hopeakaistaleen päät yhteen ja sitten taoin sitä varovasti muovivasaran kanssa alla olevan alasimen päällä pyöreän muodon saamiseksi.


Pohjasarjaa aloin tekemään piirtämällä ensin ääriviivat hopealevyn pintaan. Sitten löin siihen tarvittavat leimat eli tekijä (Koulutuskeskus Salpaus), hopeapitoisuus (925), paikka (Lahti) ja aika (M9 eli 2013).

Pienet poratut reijät ovat sahanterän läpiujuttamista varten,
kun pohja sahataan myöhemmin auki.

Leimoja lyöminen saa levyn pinnan pullistumaan leimojen reunamilta, joten valssasin epätasaisuudet pois. Tämän voisi toki tehdä myös vasaralla tasoalasimen päällä varovasti naputtamalla, mutta mielestäni valssilla saa huomattavasti siistimmän jäljen ja säästyy turhalta viilaukselta. Täytyy tosin olla tarkka, ettei litistä levyä vahingossa ohuemmaksi.

Ennen ja jälkeen valssauksen.

Seuraavaksi osat siistitiin viilan ja filssin avulla ja juotettiin yhteen Rasmussenin lankajuotteella nro 4. Sitten sahasin pohja auki, ja viilasin ylimääräisen materiaalin pois.



KÄDENSIJAT

Kädensijat tehtiin 1,5mm paksusta levystä. Piirsin paperinmallien avulla siihen ääriviivat ja sahasin ylimääräisen materiaalin pois.


Samalla tekniikalla tein kumpaankin kädensijaan yksityiskohdiksi kuvion (edustaa poronsarvesta tehtyä rumpukapulaa, joilla shamaanit löivät noitarumpuaan).




MASKOTIT

Maskotit tehtiin 1mm paksusta levystä. Ensin siirsin tulostetut kuvat asetoonin avulla hehkutetun hopean pintaan ja löin pistepuikolla läpisahattaviin kohtiin kuopat. Seuraavaksiporasin kuoppiin reijät sahanterien pujotusta varten ja sahasin kuviot auki.


Siistin kuviot neulaviilan avulla ja tein niihin rosoisen pintakuvion mikroporan jyrsimen avulla. Jälkeenpäin ajateltuna hopealevy olisi voinut olla paksumpaakin, ehkä jopa 1,5mm. Maskotit olisivat näin olleet "tuntuvamman" painoisia, sillä jyrsimen käyttö ohensi levyä melkoisesti.


Viimeiseksi juotin maskotteihin pienet renkaat.



OSIEN YHTEENKOKOAMINEN JA VIIMEISTELY

Kaikki osat kiillotettiin valmiiksi rättilaikalla vihreän kiillotusvahan kanssa, sillä juottamisen jälkeen kaikkia paikkoja ei välttämättä pääse enää siistimään.

Rättilaikka

Juotettavat liitoskohdat myös viilataan tai filssataan puhtaaksi juottamista varten ja varmistetaan, että yhteentulevat pinnat koskettavat tiiviisti toisiaan.

Ensimmäiseksi juotettiin ulkosarja kiinni kuppiosaan (Rasmussenin lankajuote nro 4):

Alaosa
Yläosa

Ulkosarjan paikoillaan pitämiseksi käytin paksusta rautalangasta tehtyjä "pinnejä/klipsejä". Ensimmäinen juotosyritys ei onnitunut, sillä ulkosarja ei asettunut tiiviisti kupin pinnalle. Ennen juottamista sarjaa olisi pitänyt hehkuttaa taas kupin päällä ja painaa se pihtien kanssa myötäilemään kupin pintaa. Tämä unohtui, joten sain tehdä reippaasti töitä (opettajan avustuksella) saadakseni sarjan kunnolla kiinni... Juotetta kyllä kului.

Toiseksi juotettiin paikoilleen kädensijat ja jalkaosa (Rasmussenin lankajuote nro 3): Kädensijat sain pysymään tasaisessa, suorassa linjassa kuppiosan kanssa tekemällä juotoksen täysin suoran metalliverkon päällä (helpottaa myös lämmön jakautumista) ja tukemalla kädensijat skamolexinpaloilla kupin pintaa vasten.


Kädensijat ja jalka paikoillaan.

Kolmantena maskotit kiinnityskoukkuineen (Rasmussenin lankajuote nro 2):

Näppärä apukäsi

Pienoinen ajatusvirhe tuli, kun juotin maskotit kiinnityskoukkuihin ennen kuin koukut oli kiinnitetty varsinaiseen astiaan.



Sain kuitenkin suojeltua maskotteja liialta lämmöltä eikä yksikään niistä palanut. Yksi maskoteista irtosi myöhemmin renkaasta ja se suli korjaustyön yhteydessä, joten tein uuden ja kiinnitin paikalleen.

Kokoamisen jälkeen siistin kousaa vielä hieman filssin ja rättilaikan avulla. Koska keskisarjan juotoksessa oli pieniä reikiä, epäiltiin että sen sisällä olisi luultavasti rikkihapon jämiä keittämisen jäljiltä. Mikäli rikkihappo pääsee yhdistymään hopeoinnissa käytettävän syanidin kanssa, muodostuu vaarallista sinikaasua. Niinpä keitin kousaa kuumassa vedessä vaihtaen veden pariin otteeseen, sitten se voitiin hopeoida. Hopeoinnin jälkeen toistin vedellä keittämisen, jotta kousan sisään ei varmasti jäisi syanidia.



Myöhemmin kupin sisäosa vielä kullattiin. Loppusilaus kiillotusliinalla ja klassikkotyöni oli valmis. Näyttöarvosanaksi tuli 3.